Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Perjantaina vietetään puhtaan urheilun päivää

Huhtikuun 9. päivä vietetään maailmanlaajuista puhtaan urheilun päivää (Play True Day). Maailman antidopingtoimisto (WADA) ja maailmanlaajuinen antidopingyhteisö ovat juhlineet ‘Play True Day’ -päivää vuodesta 2014 lähtien.

Play True Day on omistettu puhtaalle ja turvalliselle urheilulle. Päivän tarkoituksena on lisätä urheilijoiden tietoisuutta puhtaan urheilun tärkeydestä ja sen suojelemisesta.

SUEK teki 2020 lähes 2600 dopingtestiä

Suomen urheilun eettinen keskus SUEK teki viime vuonna Suomessa ja ulkomailla kaikkiaan lähes 2600 dopingtestiä, joista 2439 oli SUEKin kansallisen testausohjelman testejä. Määrä on vuotuisen tavoitteen mukainen huolimatta poikkeuksellisesta, koronan mullistamasta urheiluvuodesta.

Testauksen määrällisen tavoitteen saavuttamisen lisäksi SUEK on tyytyväinen testaustilanteiden onnistumiseen käytäntöjen muutoksesta huolimatta. Aiemmin julkaistun SUEKin urheilijakyselyn mukaan suomalaisurheilijat luottavat SUEKin toimintaan ja testauksen jatkumiseen myös pandemian aikana. Urheilijat antoivat myönteistä palautetta erityisesti testaajien asenteesta ja ammattitaidosta ja kokivat testaustapahtuman turvalliseksi.

Amerikkalaisen jalkapallon dopingseula on edelleen tiukka. Laji oli SUEK:n tilastojen mukaan kuudenneksi testatuin laji Suomessa tasan sadalla testillään.

SAJL:n antidopingtoiminta

Antidopingtoiminta kuuluu Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry:ssä kaikkien palkallisten ja vapaaehtoisten toimijoiden tehtäviin. SAJL pyrkii myös olemaan aktiivisesti mukana kehitettäessä keinoja dopingin poistamiseksi urheilusta. Liiton toimintasuunnitelmissa antidopingohjelma huomioidaan omana kohtanaan ja taloudellisesti toimintaan suunnataan riittävät resurssit ohjelman toteuttamiseksi.

SAJL:n antidopingohjelman tavoitteena on:

  • Koulutuksella lisätä tietoisuutta dopingia koskevista säännöistä toimintaan osallistuvien keskuudessa.
  • Säännöillä ja sopimuksilla varmistaa toimijoiden sitouttaminen ja säännösten oikeudellinen pätevyys.
  • Ylläpitää ja vaalia hyviä suhteita antidopingorganisaatioihin. Samanaikaisesti ohjelma on luotu toimimaan ohjeena kaikkeen päätöksentekoon SAJL:n toiminnassa.

 

 

 

Haastamme sinut!

Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry haastaa kaikkia lajin parissa toimivia suorittamaan uudistetun SUEK:n Puhtaasti verkkokurssin ja julkaisemaan oman Paras diplomin sosiaalisessa mediassa 9.4.2021 Play True Dayn kunniaksi.   Jenkkifutisliiton hallitus ja henkilöstö haluaa toimia esimerkkeinä julkaisemalla omat diplominsa kampanjan yhteydessä.

Puhtaasti Paras on ilmainen verkkokoulutus urheilijoille, valmentajille ja tukijoukoille. Sen sisältö perustuu antidoping-sääntöihin. SUEK sekä lajiliitot seuraavat oman lajin toimijoiden aktiivisuutta verkkokoulutuksen suorituksissa.  Kurssi on nyt uusittu ja suoritustilastot nolattu.  SAJL toivoo, että jenkkifutisyhteisö aktivoituu suorittamaan kurssi nyt uudestaan ja nostamaan lajin aktiivisten antidopingtyötä kenttätasolla tekevien  joukkoon.

Kaikkien lauantaihin 10.4.2021 mennessä oman puhtaasti paras verkkokurssin suorittaneiden jenkkifutisyhteisön edustajien kesken arvotaan kahden hengen lippupaketti Vaahteramalja XLII-ottelun.

 

Käytettävät häshtägit:  #playtrueday #playtrue #puhtaastiparas #wada #ifaf #sajl

Suorita verkkokurssi:  Puhtaasti paras

Wadan Play True Day materiaalit:  Lataa täältä

SAJL:n dopingohjelma 2021:  Tutustu

Lataa PDFTulosta