Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Naisten maajoukkueen 60 pelaajan kokoonpano kasassa

Vantaan MM-kisoihin valmistautuvan Suomen naisten maajoukkueen kokoonpano on rajattu 60 pelaajaan.

60 pelaajan kokoonpano on kansainvälisen lajliiton IFAFin vaatima kokoonpano, jonka ulkopuolelta ei kisajoukkueeseen enää voi nousta. Nyt nimetty kokoonpano on kasattu niin toukokuun karsintaleirin kuin kesän sarjapelienkin näyttöjen mukaan. Seuraavaksi Suomen joukkue kokoontuu Pajulahteen valmistavalle leirille 25.heinäkuuta. Kyseisen leirin päätteeksi nimetään lopullinen joukkue, joka kohtaa kisoissa avausottelussaan Ruotsin lauantaina 30.7. klo 16.30. 

Tämän hetkistä kokoonpanoa jouduttiin muokkaamaan viimeiseen hetkeen asti. 

– Valitettavasti loukkaantumiset kuuluvat urheiluun ja ne ovat vaikuttaneet myös meidän kokoonpanoon. Mutta kun yksi pelaaja jää loukkaantumisen vuoksi pois, toinen saa mahdollisuuden. Onneksi taso on sellainen, että loukkaantumisista huolimatta meillä on laajalla rintamalla pelaajia, joista valita, kertoo naisten maajoukkueen päävalmentaja Mika Eloranta.

60 pelaajan kokoonpanosta löytyy luonnollisesti myös 14 jo kisajoukkueeseen nimettyä pelaajaa. Yksi kokoonpanosta löytyvä mielenkiintoinen nimi on Yhdysvalloista Suomeen pysyvästi muuttanut Turku Trojansin Lea Kaszas, jonka edustuskelpoisuus tulevissa kisoissa ei ole vielä varma. 

– Olemme alusta asti tienneet, ettei Lea välttämättä ole edustuskelpoinen vielä näissä kisoissa. Lea on kuitenkin osoittanut olevansa maajoukkuetason pelaaja, joten olemme halunneet pitää hänet mukana mikäli hänet vaan ehditään saamaan edustuskelpoiseksi, päävalmentaja Eloranta taustoittaa. 

60 pelaajan rosteriin nimetyt pelaajat

 (Asteriskillä(*) merkityt pelaajat on jo nimetty kisajoukkueeseen)

Puolustuksen takakenttä

* Hanna Ropanen        Turku Trojans
* Jonna  Tuovinen       Minnesota Vixen / Tampere Saints
Saara Asikainen          Mikkeli Bouncers
Jenna  Hautamäki      Helsinki Wolverines
Veera Jalava               Tampere Saints
Iida  Kivioja                  Oulu Northern Lights
Anni  Pajunen              Mikkeli Bouncers
Kati   Pulakka              Oulu Northern Lights
Jenni Suorsa               Oulu Northern Lights
Oona  Tuomi                Turku Trojans
Olga Wasenius            Turku Trojans

Puolustuksen linja

* Anni  Alanko                      Helsinki Wolverines
* Minna Lehtinen                 Helsinki Wolverines
Henna-Maija Alakoskela    Tampere Saints
Riikka  Kallio                        Helsinki Wolverines
Roosa Laitinen                    Oulu Northern Lights
Kristiina Pekkala                 Tampere Saints
Laura Pekkarinen                Mikkeli Bouncers
Mila Puska                           Kotka Eagles
Sini Ramela                          Helsinki Wolverines
Riikka Roivainen                 Mikkeli Bouncers
Eveliina Virtanen                Tampere Saints

Linebäkkerit

* Hilkka Rahkonen        Turku Trojans
* Essi  Saastamoinen   Turku Trojans
Sarina Forsblom            Tampere Saints
Aino Joro                        Raisio West Coast Phoenix
Nelly Karhu                     Tampere Saints
Evi Laajapuro                 Mikkeli Bouncers
Janika Nikander            Helsinki Wolverines
Riikka  Pietikäinen         Oulu Northern Lights

Hyökkäyksen linja

* Sara Lehtonen             Birmingham Lions
* Heli  Rontu                    Lohja Lionesses
Annika  Heino                 Tampere Saints
Laura Hiltunen                Helsinki Roosters
Elina  Koskelainen          Turku Trojans
Ninni  Mäkinen                Turku Trojans
Suvi  Mäntyniemi            Turku Trojans
Venla Nikula                     Helsinki Wolverines
Jenni   Patana                  Jyväskylä Jaguars
Anna-Kaisa Saarenpää   Helsinki Wolverines
Oona  Ylinen                     Oulu Northern Lights

Pelinrakentajat

* Emilia Räty                  Tampere Saints
Emmi  Kolehmainen     Mikkeli Bouncers
Pia  Kosonen                  Helsinki Wolverines

Keskushyökkääjät

* Mari Jääskelä        Helsinki Wolverines
* Tytti Kuusinen        Boston Renegades / Helsinki Wolverines
* Laura Pulkkinen     Turku Trojans
Lea Kaszas                Turku Trojans
Emilia Kemppi           Mikkeli Bouncers
Aino Lepojärvi           Oulu Northern Lights
Sini Lilja                      Lohja Lionesses

Laitahyökkääjät

* Lotta Ahonen            Tampere Saints
* Essi Söderholm        Helsinki Wolverines
Tiia Jansen                  Raisio West Coast Phoenix
Emmi Järn                   Helsinki Wolverines
Milla Korhonen            Mikkeli Bouncers
Kirsti Nirhamo             Turku Trojans
Suvi Partanen              Turku Trojans
Noora Saros                 Tampere Saints
Janna-Jemina Seiles  Boston Renegades / Lohja Lionesses

 

Suomi aloittaa kisat lauantaina 30.7. klo 16.30 ottelulla Ruotsia vastaan. Kisojen jatko-ohjelma riippuu ensimmäisen pelipäivän otteluiden lopputuloksista. Kisojen loput pelipäivät ovat keskiviikko 3.8. sekä sunnuntai 7.8.

 

Tutustu myös:  www.wwc2022.fi

Otsikkokuva: Linda Mustakari

Lataa PDFTulosta