Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Suomi kohtaa Itävallan EM-loppuottelussa klo 16:00

Suomen amerikkalaisen jalkapallon maajoukkue pelaa lauantaina Itävallan St Pöltenissä Euroopan mestaruudesta. Kotijoukkue Itävalta lähtee peliin ennakkosuosikkina, mutta kuudetta mestaruuttaan hakeva Suomi on onnistunut useasti venymään arvokisoissa parhaimpaansa.

Suomen jenkkifutismiehet ovat kohdanneet Itävallan aiemmin kaksi kertaa maajoukkuetasolla. Vuonna 2001 Suomi voitti itävaltalaiset Wienissä pelatussa EM-puolivälierässä lukemin 27–13.  Tuorein kohtaaminen on vuodelta 2010, jolloin Itävalta voitti Suomen EM-turnauksessa 30-7. Itävaltalaiset ovat jo vuosia kuuluneet Euroopan jenkkifutiseliittiin, mutta mestaruuteen asti alppimaan joukkue ei ole vielä yltänyt. Kaksi aiempaa esiintymistä loppuottelussa (2014, 2018) ovat tuottanut itävaltalaisille tähän mennessä yhtä monta finaalitappiota. Kahden hopeamitalin lisäksi Itävalta on saavuttanut EM-tasolla kaksi pronssisijaa vuosina 1995 ja 2010.

Nyt on aika nauttia

Viisi mestaruutta ja yhteensä 13 EM-mitalia tekee Suomesta kaikkien aikojen menestyneimmän jenkkifutisvaltakunnan Euroopassa. Kukaan nykyjoukkueen pelaajista ei ole kuitenkaan saanut juhlia mestaruudesta ja monelle pelaajalle lauantain loppuottelu saattaa olla viimeinen tilaisuus päästä nauttimaan voiton huumasta.  Paremmasta ranking-sijoituksestaan huolimatta Suomi lähtee vierasotteluun altavastaajan asemasta ja joutuu kohtaamaan St Pöltenin NV Arenalla kovatasoisen vastustajan lisäksi täyden stadionin kotijoukkueelle antaman äänekkään tuen. Viimeisessä leirityksessään Suomen valmennustiimi luukutti Pajulahden sisähallissa harjoitusten taustalle täydellä volyymilla taustameteliä.

Maajoukkueen päävalmentaja Mikko Koikkalainen on luottavainen oman joukkueensa iskukykyyn ja kiittää runsaasta kannustuksesta, jota joukkue on saanut jo ennakkoon:

-Joukkueen viimeinen valmistautuminen on mennyt hyvin. Pelaajat ovat omaksuneet pelisuunnitelmat hyvin ja olemme valmiita pelaamaan. Ottelusta tulee upea hetki meidän joukkueelle. Tätä varten on tehty pitkään töitä ja nyt on aika nauttia. Olemme kiitollisia kaikesta kannustuksesta, mitä olemme saaneet ja otamme ne kaikki mukaan kentälle.

Itävalta tavoittelee lauantaina ensimmäistä mestaruutaan (Kuva: David Bitzan)

Suomen avauskokoonpanot

Hyökkäys
QBMiroKadmirySuomen maajoukkue
WRLuukasEerolaPorvon Butchers
WRMickyKyeiPorvon Butchers
WRMikkoSeppänenPorvon Butchers
WRKimiLinnainmaaVienna Vikings
RBKarriPajarinenVienna Vikings
LTSamuliVehkomäkiHelsinki Roosters
CMikkoToiminenHelsinki Roosters
LGTuomasHvitfeltSeinäjoki Crocodiles
RGAleksiNärhiHelsinki Roosters
RTTonyKoskinen Helsinki Roosters
Puolustus
DBNikoKuikka Helsinki Roosters
DBElmeriLaaloVienna Vikings
DBViljoLempinenBerlin Thunder
DBHeikkiToivolaSeinäjoki Crocodiles
DBAatuTuokkoSeinäjoki Crocodiles
LBTaaviAronpääHelsinki Roosters
LBTimiNuikkaWroclaw Panthers
DLChristerBergBerlin Thunder
DLJesseVuoksenturjaPorvon Butchers
DLVilleValastiStuttgart Surge
DLJonisHeikkinenKuopio Steelers

 

Lataa:

 

Tapahtuma

  • EM-loppuottelu: Itävalta – Suomi
  • Aika: Lauantai 28.10.2023
  • Paikka: St Pölten NV Arena, Itävalta
  • Kickoff: klo 16:00
  • Televisiointi: Suorana Yle Areenassa klo 15:55, osittain nauhoitettuna TV2 klo 17:20 alkaen

 

Lauantaina 28.10 pelattava loppuottelu on Suomelle jo historian kymmenes.Tuoreimmasta mestaruudesta on kuitenkin kulunut aikaa 23 vuotta ja viimeisimmästä finaalipaikastakin on ehtinyt vierähtää jo 22 vuotta. Edellisessä EM-turnauksessa 2021 Suomi sijoittui kolmanneksi.

 

Kuvat: Aleksi Hietanen, David bitzan

Lataa PDFTulosta