Search
Close this search box.

Suomen jenkkifutismaajoukkue pelaa elokuussa paikasta EM-finaaliin

Amerikkalaisen jalkapallon EM-mitalipelien kohtaloa on arvottu reilun vuoden ajan, mutta vihdoinkin IFAF:n suunnalta hyviä uutisia.  Tämän hetken parhaan tiedon mukaan molemmat suunnitellut miesten EM-välieräpelit tullaan pelaamaan ja Euroopan mestaruudesta taistellaan lokakuussa. Suomen välieräpeli Ruotsia vastaan pelataan Vantaalla MUP-stadionilla lauantaina 7. elokuuta.  Liput otteluun tulevat myyntiin mahdollisesti jo ensi viikon aikana. Tieto EM-pelien pelaamisesta merkitsee sitä, […]

Kovatasoinen vahvistus Royalsin puolustuslinjaan

Wasa Royals pamautti tiskiin kovatasoisen vahvistuksen sopimuspaperit juuri kauden kynnyksellä. Vaasalaisten puolustuslinjaa saapuu vahvistamaan yhdysvaltalainen Raymond Lima, joka oli aiemmin mukana NFL-joukkue Miami Dolphinsin organisaatiossa. Royalsilla on hyvä historia jenkkivahvistuksissaan.  Kausilla 2016 & 2017  yhteensä 171 taklausta nakuttanut Chris Young on yksi kaikkien aikojen parhaista Vaahteraliigassa pelanneista jenkeistä ja kahden viimeisen kauden aikana hyökäyksessä taituroinut […]

Viimeisiä hetkiä laittaa vakuutusturva kuntoon ja lunastaa lisenssi

Kesän 2021 sarjojen käynnistymiseen on aikaa enää muutamia päiviä.  Pelaajalisenssin ja vakuutusturvan hankkiminen on ajankohtaista viimeistään juuri nyt. Kaikki suomalaiset jenkkifutissarjat saadaan tänäkin kesänä jalkeille ja täyteen tohinaan kesäkuun ja viimeistään heinäkuun alun aikana. Varmistathan, että pelaajalisenssisi on kunnossa ja tapaturmien varalta on olemassa vakuutus. Lisenssi ja Sporttiturva Puolet jenkkifutiksen parissa tapahtuvista hoitoa vaativista loukkaantumisista […]

Thomas Ceken palaa Crocodilesiin

Seinäjoki Crocodiles saa mieluisan paluumuuttajan puolustuslinjan Thomas Cekenin solmittua kautta 2021 koskevan pelaajasopimuksen joukkueen kanssa. Crocodiles on viime päivinä julkaissut useamman kokeneen pelaajan paluun kentille. Nyt vuorossa Thomas Ceken.  44-vuotias Ceken kuuluu niihin pelaajiin, joiden ura on alkanut ennen SAJL:n digitaalisen tilastoinnin käynnistymistä. Näin uratilastojen luvut ovat ainoastaan suuntaa antavia.  Tuleva kesä lienee kuitenkin Cekenille […]

Jefferson Davis Crocojen takakentälle

Seinäjoki Crocodiles on solminut pelaajasopimuksen brittiläisen Jefferson Davisin kanssa. Davis pelasi edellisen kerran Vaahteraliigassa kaudella 2017 Wasa Royalsin paidassa. Crocodiles saa tasokkaan vahvistuksen takakentälleen Jefferson Davisin liittyessä joukkueeseen. Davis pelasi edellisen kerran Vaahteraliigassa kaudella 2017, jolloin Royals ylsi sarjassa aina Vaahteramaljaan saakka. Brittitakapuolustajan tilastoihin kirjattiin kaudelta 22,5 taklausta, kolme syötönkatkoa ja kuusi puolustettua heittoa.  Roostersin […]

SUEKilta kansallisen kilpailumanipulaation tilannekuva

Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry on laatinut Kansallisen kilpailumanipulaation tilannekuvan yhdessä kansallisen yhteistoimintaryhmän kanssa. Tilannekuvan mukaan kilpailumanipulaation suhteen tilanne on Suomessa tällä hetkellä rauhallinen ja parempi kuin esimerkiksi naapurimaissa. Kahden viime vuoden aikana SUEKin tietoon ei ole Suomesta tullut vakavia kilpailumanipulaatioepäilyjä, jotka olisivat johtaneet esitutkintaan tai urheiluperusteiseen tutkintaan. SAJL on ollut lajien eturintamassa kilpailumanipulaation […]

Veikka Lehtonen jatkaa Crocodilesissa

Seinäjoki Crocodiles julkaisi tänään merkittävän jatkosopimuksen kertoessaan Veikka Lehtosen pelaavan croco-paidassa myös tulevana kesänä. Lehtonen kantaa suurta vastuuta molemmin puolin palloa. Alun perin Tampere Saintsissa jenkkifutisuransa aloittanut Veikka Lehtonen starttaa 11. vaahteraliigakautensa Seinäjoella tulevana kesänä.  36-vuotias Lehtonen on pelannut liigaurastaan seitsemän kautta Tampereella ja aloittaanyt neljännen pelikautensa Seinäjoella.  Vahvaraamisena keskushyökkääjänä tunnettu maajoukkueen keskushyökkääjä on edennyt pallon kanssa […]

Royals vahvistaa hyökkäystään kolmella import-pelaajalla

Kauden 2020 pronssijoukkue Wasa Royals julkaisi lauantai-iltana kolme vahvistusta hyökkäysmiehistöönsä. Pelinrakentaja Brandon Gwinner saa suojakseen kaksi uutta linjamiestä sekä uuden laitahyökkääjän. Royalsin hyökkäyksen linja vahvistuu kahdella kokeneella pelaajalla saksalaisen Thomas Schmidtin ja ranskalaisen Bilel Lakehalin liittyessä joukkueen vahvuuteen. Miehet saapuvat täyttämään aukkoa, jonka Seppo Evwarayen ja Olaus Alisen poistuminen joukkueesta jätti. Schmidt on pelannut koko […]

Tampere Saints uudisti visuaalisen ilmeensä

Miesten ja naisten I-divisioonassa pelaava Tampere Saints uudistaa logonsa ja seuran visuaaliset väriteemansa. Seuran naisten ja miesten edustusjoukkueet nähdään uudistetuissa peliasuissa kaudella 2021. Viime kauteen asti käytössä ollut logo ehti palvella seuraa vuodesta 2008 lähtien. Uusi logo pysyy uskollisena vanhalle, mutta tuo siihen terää. Logon suunnittelivat Sanna Toijala ja Asmo Raimoaho. Saints hallituksen puheenjohtaja Marko […]

Crocodiles täydensi rosteriaan kahdella import-pelaajalla

Seinäjoki Crocodiles julkaisi kaksi täydennystä rosteriinsa. Viime kaudelta tuttu Nathaniel Robitaille sekä ranskalaislaituri Benjamin Plu vahvistavat Crocodilesia tulevana kesänä. Nathaniel Robitaille oli tärkeä palanen viime kaudella välieriin edenneessä Crocodilesissa. Yhdysvaltalaispelaaja urakoi peleissä pallon molemmilla puolilla hyvin tuloksin. Robitaille oli joukkueensa tehokain laitahyökkääjä viiden ottelun runkosarjassa. Laitahyökkääjän paikalla hän otti kiinni 12 heittoa, eteni niillä 297 […]