Tuomas Heikkinen jatkaa miesten flag-maajoukkueen päävalmentajana

Kokenut Tuomas Heikkinen jatkaa miesten lippupallomaajoukkueen päävalmentajana. Joukkueen päätavoitteena on menestyä vuoden 2024 MM-kotikisoissa Lahdessa, mutta jo tulevana kesänä pelataan kaksi arvoturnausta. Tuomas Heikkinen otti miesten flag-maajoukkueen vetovastuun kesällä 2021, jolloin Suomen tähtäimeksi asetettiin Israelin Jerusalemissa pelatut MM-kisat. Suomen maajoukkuetason lippupallotoiminta oli ollut useamman vuoden ajan tauolla, mutta Heikkinen onnistui kokoamaan MM-kisoihin joukkueen, joka onnistui […]

Valmistautuminen lippupallon 2024 MM-kisoihin käynnistetty

Lippupallon MM-kisat järjestetään Suomessa elokuussa 2024.  Pajulahden Urheilukeskuksessa toteutettavien kisojen järjestelytoimikunta kokoontui perjantaina ensimmäisen kerran ja potkaisi kisajärjestelyt vauhtiin. Elokuussa 2024 pelattavat lippupallon MM-kisat tulevat olemaan kaikkien aikojen suurin jenkkifutisyhteisön kisatapahtuma. Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto järjestää kisat yhteistyössä Pajulahden Urheilukeskuksen kanssa.  MM-kisojen alkulohkojen pelit sekä välierät pelataan Pajulahden kentillä ja viimeisen kisapäivän MM-loppuottelut, sekä muut […]

Lippupallon GP-kilpailua jäljellä tasan kuukausi

Lippupallon GP-sarjan voittaja ratkeaa vasta vuoden lopulla.  Tällä hetkellä naisten sarjaa johtaa Kouvola Indians 1. ja miesten sarjan kärkeen on noussut helsinkiläinen FlagLions. Kun GP-pelejä voi pelata vielä tasan kuukauden ajan, miesten sarjaan on ilmoittautunut mukaan myös uusi joukkue EY Hornets. American Football in Finland-organisaation järjestämä vuotuinen avoin Turkey Bowl keräsi marraskuun alussa komean joukon […]

Naisten lippupallomaajoukkue leirillä viikonloppuna

Suomen naisten lippupallomaajoukkue käynnisti tulevan kesän EM-kisoihin tähtäävän projektinsa lauantaina Myyrmäen jalkapallohallissa. Ensimmäiseen harjoitussessioon saapui lopulta paikalle 16 kandidaattia. Sairastumisien sekä muiden esteiden vuoksi 12 ennakkoon ilmoittautunutta pelaajaa joutui jättämään Vantaan leirin väliin. Alun perin Myyrmäen leiriä oli profiloitu ensimmäiseksi karsintaleiriksi, mutta poissaolojen takia valmennus päätti, että karsintaa ei vielä tässä vaiheessa tehdä. Tammikuun maajoukkueleirille […]

Naisten lippupallomaajoukkueen avoin tryout-leiri 19.11.2022 Vantaalla

Naisten lippupallomaajoukkueen tryout-leiri järjestetään Vantaalla Myyrmäki-hallissa lauantaina 19.11.2022 klo 9.30-18.00. Leirille tulee ilmoittautua etukäteen viimeistään 16.11.2022 klo 15.00 mennessä. Naisten lippupallomaajoukkue on osallistumassa ensi vuonna huhtikuussa järjestettäviin PM-kisoihin Ruotsissa ja elokuussa järjestettäviin EM-kisoihin Irlannissa. Joukkueen tavoitteena on harjoitella kerran kuukaudessa lokakuu-toukokuu välillä ja kesällä mahdollisuuksien mukaan. Maajoukkueeseen valitaan harjoittelukaudeksi suurempi rosteri ja ennen arvokisoja harjoitteluvahvuudesta […]

Naisten flag-maajoukkueen EM-projekti vauhtiin

Lippupallomaajoukkueilla on edessä arvokisaputki, joka huipentuu kesällä 2024 Pajulahdessa järjestettäviin MM-kisoihin.  Irlannin Limerickissä pelattavat EM-kisat ovat edessä jo ensi kesänä ja valmistautuminen kisoihin käynnistyy nyt marraskuussa. Naisten maajoukkuetoiminnasta kiinnostuneille urheilijoille järjestetään infotilaisuus keskiviikkona 9.11.   Infoon voivat kaikki halukkaat ilmoittautua alla olevasta linkistä. Naisten maajoukkueen ensimmäinen avoin tryout-leiri järjestetään lauantaina 19.11. Myyrmäen jalkapallohallissa Vantaalla. Joukkueenjohtajaksi Tiina […]

SM-viikko vie Lahteen lippupallon ja 24 muun lajin SM-kisat

Ensi kesänä Lahdessa järjestettävällä SM-viikolla on mukana erittäin monipuolinen kattaus suomalaisen urheilun lajikirjosta. Elokuun alussa kilpaillaan neljän päivän aikana yhteensä 25 lajin suomenmestaruuksista. Lippupallo on mukana tapahtumassa jo kolmatta kertaa. Olympiakomitean tapahtumiin kuuluva SM-viikko esittelee urheilua rakastavalle suomalaiselle yleisölle tuttuja ja myös ehkä hieman tuntemattomampia lajeja. Kesällä 2023 tapahtuma järjestetään Lahdessa osana kaupungin urheilutapahtumien supervuotta. […]

Finland is hosting the Flag Football World Championships in 2024

The International Federation of American Football (IFAF) announced today that Finland will be the host country for the 2024 Flag Football World Championships. The tournament will take place at the Pajulahti Sports Center in August 2024, featuring national teams from over 20 countries. Flag Football World Championships have been organized since 2002. On the men’s […]

Suomi isännöi lippupallon MM-kisoja 2024

Amerikkalaisen jalkapallon maailmanliitto IFAF julkaisi tänään vuoden 2024 lippupallon MM-kisojen järjestäjämaaksi Suomen. Kisat järjestetään Pajulahden Urheilukeskuksessa elokuussa 2024. Kisoihin odotetaan miesten ja naisten maajoukkueita yli 20 maasta. Lippupallon MM-kisoja on järjestetty vuodesta 2002 alkaen. Miesten puolella Suomi ei ole päässyt mitaleille, mutta naisten kisoista Suomella on hopea ja pronssi vuosien 2004 ja 2006 kisoista. Edelliset […]