Vaahteraliigan kausiennakko 2021 – kuka nostaa kannun syyskuussa?

Suomen mestaruudesta pelataan 42. kerran vaahteraliigakauden käynnistyessä lauantaina Porvoossa.  Koronapandemia on antanut omat mausteensa jo toiselle perättäiselle kaudella, mutta vaikein on toistaiseksi takanapäin ja on aika pelata jenkkifutista. Nyt on aika ennakoida joukkueiden voimasuhteita. Kausi 2020 toi Suomen kentille Euroopassa pelaavien jenkkifutareiden kermaa normaalia runsaammin.  Kun rahakas Saksan GFL-peruutettiin, halusivat monet tähtipelaajat pitää tuntumaa kentällä […]

Kiinnostus amerikkalaista jalkapalloa kohtaan vahvassa kasvussa

Amerikkalaisen jalkapallon suosio Suomessa on vahvassa kasvussa. Vaikealla koronakaudella 2020 Vaahteraliigan otteluiden katsojakeskiarvo kasvoi katsomorajoituksista huolimatta ja nyt sponsoroinnin ja viestinnän tutkimusyritys, Sponsor Insightin Sponsor Navigator tutkimus 2021 kertoo, että jenkkifutiksesta kiinnostuneitten suomalaisten määrä on kasvanut yli 60 %:lla. Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto lähti mukaan tutkimustalo Sponsor Insightin vuoden 2021 Sponsor Navigator tutkimukseen. Edellisen kerran […]

Suomen jenkkifutismaajoukkue pelaa elokuussa paikasta EM-finaaliin

Amerikkalaisen jalkapallon EM-mitalipelien kohtaloa on arvottu reilun vuoden ajan, mutta vihdoinkin IFAF:n suunnalta hyviä uutisia.  Tämän hetken parhaan tiedon mukaan molemmat suunnitellut miesten EM-välieräpelit tullaan pelaamaan ja Euroopan mestaruudesta taistellaan lokakuussa. Suomen välieräpeli Ruotsia vastaan pelataan Vantaalla MUP-stadionilla lauantaina 7. elokuuta.  Liput otteluun tulevat myyntiin mahdollisesti jo ensi viikon aikana. Tieto EM-pelien pelaamisesta merkitsee sitä, […]

Kovatasoinen vahvistus Royalsin puolustuslinjaan

Wasa Royals pamautti tiskiin kovatasoisen vahvistuksen sopimuspaperit juuri kauden kynnyksellä. Vaasalaisten puolustuslinjaa saapuu vahvistamaan yhdysvaltalainen Raymond Lima, joka oli aiemmin mukana NFL-joukkue Miami Dolphinsin organisaatiossa. Royalsilla on hyvä historia jenkkivahvistuksissaan.  Kausilla 2016 & 2017  yhteensä 171 taklausta nakuttanut Chris Young on yksi kaikkien aikojen parhaista Vaahteraliigassa pelanneista jenkeistä ja kahden viimeisen kauden aikana hyökäyksessä taituroinut […]

Viimeisiä hetkiä laittaa vakuutusturva kuntoon ja lunastaa lisenssi

Kesän 2021 sarjojen käynnistymiseen on aikaa enää muutamia päiviä.  Pelaajalisenssin ja vakuutusturvan hankkiminen on ajankohtaista viimeistään juuri nyt. Kaikki suomalaiset jenkkifutissarjat saadaan tänäkin kesänä jalkeille ja täyteen tohinaan kesäkuun ja viimeistään heinäkuun alun aikana. Varmistathan, että pelaajalisenssisi on kunnossa ja tapaturmien varalta on olemassa vakuutus. Lisenssi ja Sporttiturva Puolet jenkkifutiksen parissa tapahtuvista hoitoa vaativista loukkaantumisista […]

Jefferson Davis Crocojen takakentälle

Seinäjoki Crocodiles on solminut pelaajasopimuksen brittiläisen Jefferson Davisin kanssa. Davis pelasi edellisen kerran Vaahteraliigassa kaudella 2017 Wasa Royalsin paidassa. Crocodiles saa tasokkaan vahvistuksen takakentälleen Jefferson Davisin liittyessä joukkueeseen. Davis pelasi edellisen kerran Vaahteraliigassa kaudella 2017, jolloin Royals ylsi sarjassa aina Vaahteramaljaan saakka. Brittitakapuolustajan tilastoihin kirjattiin kaudelta 22,5 taklausta, kolme syötönkatkoa ja kuusi puolustettua heittoa.  Roostersin […]

SUEKilta kansallisen kilpailumanipulaation tilannekuva

Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry on laatinut Kansallisen kilpailumanipulaation tilannekuvan yhdessä kansallisen yhteistoimintaryhmän kanssa. Tilannekuvan mukaan kilpailumanipulaation suhteen tilanne on Suomessa tällä hetkellä rauhallinen ja parempi kuin esimerkiksi naapurimaissa. Kahden viime vuoden aikana SUEKin tietoon ei ole Suomesta tullut vakavia kilpailumanipulaatioepäilyjä, jotka olisivat johtaneet esitutkintaan tai urheiluperusteiseen tutkintaan. SAJL on ollut lajien eturintamassa kilpailumanipulaation […]

Juhani Koivumäki palaa Vaahteraliigaan

Seinäjoki Crocodilesin puolustuksen takakentälle saadaan muhkea määrä kokemusta Juhani Koivumäen tehdessä come-backin Vaahteraliigaan. Kymmenen kautta liigassa aiemmin pelannut Koivumäki on Crocodilesin lisäksi kuulunut maajoukkueen vakiomiehistöön. Juhani Koivumäki ei pelannut viime kaudella Vaahteraliigaa ja vaikutti jo siltä, että miestä ei nähdä enää pelikentillä. Tilanne muuttui kevään aikana nurmikenttien sulaessa. Näin Koivumäki itse kertoo paluunsa taustoista: -Rehellisesti […]

Tampere Saints uudisti visuaalisen ilmeensä

Miesten ja naisten I-divisioonassa pelaava Tampere Saints uudistaa logonsa ja seuran visuaaliset väriteemansa. Seuran naisten ja miesten edustusjoukkueet nähdään uudistetuissa peliasuissa kaudella 2021. Viime kauteen asti käytössä ollut logo ehti palvella seuraa vuodesta 2008 lähtien. Uusi logo pysyy uskollisena vanhalle, mutta tuo siihen terää. Logon suunnittelivat Sanna Toijala ja Asmo Raimoaho. Saints hallituksen puheenjohtaja Marko […]

Crocodiles täydensi rosteriaan kahdella import-pelaajalla

Seinäjoki Crocodiles julkaisi kaksi täydennystä rosteriinsa. Viime kaudelta tuttu Nathaniel Robitaille sekä ranskalaislaituri Benjamin Plu vahvistavat Crocodilesia tulevana kesänä. Nathaniel Robitaille oli tärkeä palanen viime kaudella välieriin edenneessä Crocodilesissa. Yhdysvaltalaispelaaja urakoi peleissä pallon molemmilla puolilla hyvin tuloksin. Robitaille oli joukkueensa tehokain laitahyökkääjä viiden ottelun runkosarjassa. Laitahyökkääjän paikalla hän otti kiinni 12 heittoa, eteni niillä 297 […]